Yhteisötaidepuheessa vilahtelee paljon eri termejä. Tässä niistä muutamia:

 

Yhteisötaidetta tehdään yhteisön ehdoilla, yhteisön tarpeisiin. Taiteilija ei siis tule paikalle valmiin idean kanssa ja käytä yhteisön jäseniä sen toteuttamiseen vaan keskustelee, kuuntelee ja tekee yhdessä. Usein yhteisötaideprojekteissa on mukana useampia perinteisiä taidealoja, kuten musiikkia, tanssia, sanataidetta, kuvataidetta, teatteria ja niin edelleen. Hoitolaitoksessa yhteisötaide huomioi asiakkaat, omaiset ja henkilökunnan. Yhteisötaidetta voi tehdä myös paikkasidonnaisesti ja sillä on sukulaisuutta ympäristötaiteeseen. Yhteisötaide on taidekentällä yleinen ja pitkän historian omaava termi. Yhteisötaiteella on toisinaan omat läänintaiteilijansa.

 

Hoivataide. Yksi tapa nähdä taide on nähdä se hoivaamisena. Hoivataide ei pyri ravistelemaan vaan pitämään huolta. Toisinaan termiä hoivataide kritisoidaan siitä, että se ikään kuin määrää toiset heikoiksi ja hoivaa tarvitseviksi.

 

Hyvinvointitaide voidaan ymmärtää taiteena, jota viedään hyvinvointilaitoksiin ja -ryhmiin. Termiä on kritisoitu hetkellisen hyvinvoinnin korostamisesta: se ei tunnu tavoittavan, kuinka henkistä pahoinvointiakin aiheuttava teos voi käynnistää pitkällä aikavälillä tai yhteiskunnan tasolla hyvää tekevän muutoksen.

 

Kahdenkeskinen taide toteutetaan yhdelle kokijalle kerrallaan. Kahdenkeskinen taide sopeutuu hyvin niin sairaalasängyn vierelle kuin nykytaidekentälle. ILME järjestää vuosittain Suomen ainoaa kahdenkeskisen taiteen festivaalia Kehää.

 

Kohtaava taide syntyy kahden tai useamman ihmisen välillä, yhteisessä paikassa ja ajassa. Taidetta ei ole olemassa ennen kontaktia, eikä tärkeintä ole pelkästään lopputulos, vaan myös kohtaamisen hetki. Lähes synonyymeja kohtaavan taiteen kanssa ovat dialoginen ja vuorovaikutteinen taide.

 

Kulttuurioikeudet tarkoittavat jokaisen ihmisen oikeutta kulttuuriin – oli ihminen sitten vanhainkodissa, vankilassa tai muuten taiteen ja kulttuurin ulottumattomissa. Oikeus kulttuuriin ei tarkoita vain oikeutta vastaanottaa sitä vaan myös luoda ja ilmaista itseään toisille eri välineillä. Unesco on tehnyt vuonna 2001 kulttuurista moninaisuutta koskevan, yleismaailmallisen julistuksen, jossa mainitaan, että jokaisen on voitava osallistua haluamallaan tavalla kulttuurielämään.  

 

Hoitolaitostaide on laitoksissa, vaikkapa kehitysvammaisten toimintakeskuksessa tai palvelutalossa, tehtävää taidetta. Perinteisiä muotoja ovat olleet esimerkiksi prosenttiperiaatteinen kuvataide sairaaloiden seinillä tai kuorolauluesitys vanhainkodin juhlassa, mutta nimitystä voi käyttää kuvaamaan kaikkea laitoksissa tehtävää taidetta.

 

Osallistavaa taidetta tehdään osallistujien kanssa. Taide, jossa osallistaminen on tekemisen perusajatus, on hyvä erottaa esimerkiksi esityksistä, joissa “vapaaehtoista” ihmistä yleisön joukosta käytetään esityksessä. Korkeatasoisessa osallistavassa taiteessa osallistujilla on oikeasti valtaa määrittää, miten ja kuinka paljon osallistuvat.

 

Prosenttiperiaate ja prosenttiperiaatteen laajentaminen

Prosentti periaate on periaatteellinen päätös käyttää osa, noin 1 %,  julkisen rakennushankkeen määrärahasta taiteeseen. Prosenttiperiaatteen laajentaminen tarkoittaa, että rakennukseen kytkeytyvän kuvataiteen lisäksi hankittaisiin myös muita kulttuuripalveluita osaksi valmiin rakennuksen toimintaa.

 

Sosiaalinen taide Joskus yhteisötaiteesta erotetaan sosiaalinen taide, jota tehdään yhteistyössä sosiaalialan toimijoiden kanssa, sosiaalityön kohderyhmille. Termiä on käytetty myös kritisoimaan taidetta, joka tapahtuu enemmän sosiaalipolitiikan kuin yhteisön ehdoilla.

 

Soveltava taide tarkoittaa taiteen soveltamista sosiaali- ja terveysalan ympäristöihin. Soveltava taide huomio osallistujien haasteet ja tarpeet. Taidekentällä termiä pidetään usein ongelmallisena, koska ajatellaan, että taiteen soveltaminen sote-kentän haasteisiin ja tarpeisiin peittää itseisarvon ja vapauden. Kenties helpompi tapa hahmottaa termi onkin analogia tieteen perustutkimukseen ja soveltavaan tutkimukseen. Tässä analogiassa esimerkiksi kokeelliset runokirjat näyttäytyvät perustaiteena ja niissä kehiteltyjen kirjallisten keinojen käyttäminen esimerkiksi vanhuksen kanssa kahdestaan kirjoitettavassa runossa soveltana taiteena.

 

Taidelähtöisillä menetelmillä tarkoitetaan harjoitteita ja työpajatoimintaa, jossa tekemisen viitekehys ei ole taide vaan esim. kuntoutus tai terapia. Tässä on ero soveltavaan taiteeseen. ILMEen taiteilijat eivät itse käytä taidelähtöisiä menetelmiä vaan tekevät taidetta. Pyrimme kuitenkin siihen, että sotealan ammattilaiset saisivat yhteistyöstä ILMEen kanssa taidelähtöisiä menetelmiä omaan työkalupakkiinsa.

 

Taiteen saavutettavuuden parantaminen tarkoittaa taiteen kokemisen esteiden poistamista yhteiskunnasta. Esimerkiksi Kaiku-kortti mahdollistaa esittävän taiteen heille, joilla ei muuten olisi siihen varaa. Saavutettavuutta voi parantaa viemällä taidetta ihmisten luo esimerkiksi kaduille, hoitolaitoksiin ja kouluihin. Pelkkä taiteen vieminen johonkin paikkaan ei vielä tee siitä aidosti saavutettavaa. Saavutettava taide huomioi ihmiset ja tilanteen. Onko hetki esimerkiksi muistisairaalle selkeä ja turvallinen? Tarvitaanko taiteilijoiden ja laitoksen asukkaiden tutustumista etukäteen? Kahvittelua? Entä yleisökeskustelua? Mitä muuta? Taiteilijan ammattitaitoa on ajatella saavutettavuutta tästä näkökulmasta.

 

Terveyttä taiteesta. Taiteella voi olla tilastoitavia ja mitattavia terveysvaikutuksia. Taidekentän toimijat tahtovat usein erottaa taiteen itseisarvoisen merkityksen ja mitattavan terveysvaikutuksen toisistaan. Ongelmia näyttää syntyvän tilanteissa, joissa toinen merkityksistä syystä tai toisesta peittää toisen näkyvistä.