Esittely

 

Kulttuuriosuuskunta ILME on monialainen taiteen ammattilaisista koostuva osuuskunta. Osuuskunnan palveluihin kuuluvat monitaiteelliset, osallistavat työpajat, taideopetus, teatteriesitykset ja poikkitaiteelliset teokset. Osuuskunnalle on tärkeää hyvinvointia tuottavan taiteen kehittäminen ja esille nostaminen, esimerkiksi sosiaalialan laitoksissa. ILME ei vain sovella taidemenetelmiä yhteistyössä sosiaalialan työntekijöiden kanssa vaan tekee ylpeästi yhteisötaidetta ja soveltavaa sekä osallistavaa taidetta.

 

Jäsenilleen osuuskunta tarjoaa mm. luovan yhteisön, verkostoja ja koulutusta, sekä apua oman ammattitaidon ja teosten markkinoinnissa.

 

Osuuskunta suunnittelee ja toteuttaa erilaisia hankkeita ja tuotteita ja on aina valmis avoimeen monialaiseen yhteistyöhön kaikkien toimijoiden kanssa.

 

Osuuskunnalta voi tilata esityksiä, teoksia, koulutuksia ja erilaisia räätälöityjä työpajoja. Työpajat voivat olla esimerkiksi koulukiusaamista käsittelevää prosessidraamaa kouluikäisille, työilmapiirin kehittämiseen tähtäävää soveltavan draaman työpajatoimintaa, tai virkistystoimintaa vanhuksille. Pajojen toteuttajilla on pohjalla oman taiteenalansa vankka kokemus, sekä erilaisten pedagogisten ja soveltavien menetelmien koulutusta ja työssä hankittua kokemusta. Osuuskunta myös kehittää aktiivisesti jäsentensä ammattiosaamista kurssien ja koulutuksen kautta.

 

Ja sama asia runoksi sanottuna:

 

ILME on 14 ihmistä.

ILME on yhteisötaiteen kentällä.

ILME on työporukka ja laskutuskanava, lämmin, onnenpotku.

ILME on mahdollisuus tehdä juttuja eikä pelkästään taidetta ja töitä.

ILME on rohkaiseva yllätys ja pehmeä punnerrus,

          innokas ja siksi innokastava, inspiroiva, kadonneet iillä alkavat sanat,

                    värikäs avoimuus ja

                    halu, hämmennys, rohkeus, rento, rehellinen,

                              käsittämättömän monipuolinen, sisukas,

                                        sulokkaasti sattumanvarainen, onnekas jäsenistään.

 

Ilmeissä törmäämme toisiimme.

Vastaantulijan kasvoilla on aina ilme, ehdotus tulevaisuudeksi

 

(Jännittää ihan hulluna! Ei hätää, hengitä.)

 

Ilmeillä voi leikkiä, laastaroida kipeät kohtansa, puhaltaa, kuunnella, joskus

Ilmeemme paljastavat meidät, kun mikään muu ei auta.

Silmät ja suun voi sulkea mutta kasvojaan ei voi.

Selälläsi on kasvot. Taidetyöpajassa on tosi paljon kasvoja.

Ilme ei ole mikään uskonlahko: jokaisen ovat hieman erilaisia kuin toisten.

Entä jos kysyt, mitä ilmeesi tarvitsee voidakseen hyvin?

Meillä on kaikilla ilmeitä joka tapauksessa koko ajan,

miksemme antaisi niille taiteella hieman huomiota ja hyväksyntää?

Hymyssäni puhuvat muistoni, ne hetket joina minut on katsottu ja nähty.

 

 

 

Kulttuuriosuuskunta ILME, Oulu

ilme@kulttuuriosuuskuntailme.fi

040 7658 147

Y-Tunnus 2435585-0

 

Laskutusosoite

Kulttuuriosuuskunta ILME

Aino Granlund

Kenttätie 12 B 24

90130 Oulu